skip to main |
skip to sidebar
Löysin eilen Agrimarketista aivan ihanan lasisen "kasvihuoneen", siihen tarkoitukseen tämä ilmeisesi on jopa oikeasti tehty, mutta minä haluan tehdä tästä tietenkin minikokoisen kasvihuoneen rottinkikalusteineen kaikkineen.:) Tämä on ihana! Viime vuotista mallistoa ja yksi ylälaseistakin rikki (jota en tarvitse) joten sain tämän puoleen hintaan.Tämä on koriste jo ihan itsessään.
Tässä kasvihuone avattuna. Kätevää, että tästä aukeaa koko katto. Paljon helpomi tehdä sisustusta ja asetella kasveja.Katselin eilen jo kalustusta Minimaailman nettikaupasta ja jonkinasteiseen tulokseenkin ehkä jo pääsin. Paljon kasveja, rottinkikalusteet, kiveys lattiaan ja mahdollisesti jokin pieni jalustalla oleva vesiaihe. Tästä sitten vain ideoimaan.Sain muuten postissa viime viikolla Minimaailman paketin, josta täytyisi ottaa kuvaa. Vihdoinkin siis saapui tulevan koruliikkeen myyntitiski, sekä lasivitriini koruille ja muille esineille. Ostin myös liikkeeseen reutterin kassakoneen.Paketista paljastui myös nukkekotiin keittiön yläkaapit ja ruokapöydän pinnatuolit, sekä makuuhuoneen liinavaatekomero. Eli uutta puhtia silläkin saralla. Nyt kun vielä saisi aikaa ja voimia tehdä jotain iltaisin töitten jälkeen. *huokaus*
Blogi onkin ollut nyt tovin hiljaisuudessa. (Ihan hirveän törkeän pitkän ajan)Tähän väiin on mahtunut vaikka mitä. Muuttoa, töitä, autokoulua ja yleistä väsymystä. Se ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, että nukkekoteilu olisi unohtunut! Pois se minusta. Tässä on ollut vain pieni luova tauko.:DNyt kuitenkin innostuin kutomaan pari kassia. Nämä olikin tällaiselle liiankin nopeasti aina kaiken valmiiksi haluavalle oikein oiva näpertely. Näissä kun on puuhaa, mutta valmistumiseen ei mene ylettömän pitkää aikaa.Koristeina toisessa paperinarua ja toisessa tiimarista ostamani metallikiekura.
Hei ja tervetuloa uuteen blogiini. Minä olen 23v äiti hämeestä ja harrastan kaikkea nukkekoteihin liittyvää. Täältä löytyy myös 3v apulainen, josta kyllä vielä tässä vaiheessa on enemmän haittaa kuin hyötyä.:D Työn alla tällä hetkellä kolme nukkekotia, joista yksi iso 1:12 kokoon rakennettu, yksi taasen 1:16 mobilia mallinen tuunattu versio, sekä täysin uusiksi rakennettu Lundby joka on uusin haasteeni. Välillä hurahdan myös rakentelemaan pienoishuoneita. Täytettä vailla on yksi neljä kerroksinen pikkukaappi, josta vasta yhdellä hyllyllä elämää.Kuvassa vasemmalla nukkekotini keskeneräistä kylpyhuonetta.
Olen tällainen tuuliviiri. Välillä innostun kamalasti askartelemaan ja väkertelemään ja en pariin päivään muuta teekään, sitten saattaakin tulla pitkä tauko ettei löydy inspistä millään. Muutenkin tuntuu, että on hankala rakennella tällä luonnola pieniä esineitä, koska en ole KOSKAAN tyytyväinen luomuksiini ja masennun ihan tyystin.:D Ja tuntuu, että kaiken pitäisi toimia oikeasti ja näyttää aidolta. Olen vaativa ja sen vuoksi projektit aina hidastuu ja junnaa. Kuitenkin lopputulos aina jotain sutta ja sekundaa. Mutta josko joku löytäisi sivuiltani jotain uusia ideoita, joista saisi inspiraation luoda omaan nukkekotiinsa kaunista katseltavaa.:)
Nukkekoteilu on IHANA harrastus. Tähän kun jää koukkuun, niin pois pääsyä ei löydy.:)
Olen aikaisemmin kirjoittanut vuodatuksen sivuilla ja nyt kokeilun alla tämä bloggeri. Josko muutan majani sitten lopullisesti tänne? Se jää nähtäväksi.
T:Viola